Tuotantohankkeet

Olkiluoto 3

Rauman Energia saa neljän megawatin teho-osuuden Eurajoen Olkiluotoon valmistuvasta Teollisuuden Voiman uudesta ydinvoimalasta, jonka tuotannon odotetaan alkavan vuonna 2014. Yhtiö on mukana myös Olkiluoto 4 hankkeessa EPV Energia Oy:n kautta.

Fennovoima Oy

Rauman Energia on vuonna 2007 perustetun Fennovoima Oy:n perustajaosakkaita. Fennovoimasta 66 prosentin osuuden omistaa Voimaosakeyhtiö SF, johon Rauman Energian lisäksi kuuluu muita alueellisia ja paikallisia energiayhtiöitä sekä suomalaisia teollisuuden, kaupan ja palvelualan yrityksiä. Eduskunta antoi 1.7.2010 Fennovoimalle periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamiseksi. Laitoksen sijoituspaikkakunnaksi on valittu Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pyhäjoki.

Lisää tuulivoimaa

Rauman Energia tutkii tuulivoimatuotannon lisäämismahdollisuuksia mm. osakkuusyhtiönsä Propel Voiman kautta. Yhtiö on mukana YVA-vaiheessa olevassa Oulunsalo-Hailuoto tuulivoimapuistohankkeessa, jossa alueelle kaavaillaan noin 150 megawatin tuulipuistoa. Tämä tarkoittaa 50 kpl kolmen megawatin tehoista tuulivoimalaa. Myös Rauman lähialueilla Uudessakaupungissa ja Pyhärannassa tehdään tuulivoimalaselvityksiä.

Rauman kaupunki valmistelee Koillisella teollisuusalueen kaavaa, joka mahdollistaisi suuryritysten ja tuulivoimaloiden sijoittamisen alueelle. Rauman Energia varautuu alueen kehittämiseen myös sähkö- ja kaukolämpöverkon osalta.