Rauman Energian vuosi 2010

2.2.2011

Hyvällä tuloksella maksettiin investointivelkoja

Rauman Energia teki historiansa parhaan tuloksen vuonna 2010. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 20 prosenttia. Liikevaihto oli 30,6 miljoonaa euroa ja liikevoittoa kertyi 7,7 miljoonaa euroa. Tulosparannuksen aiheuttivat kylmä talvi ja siitä johtuen omasta sähköntuotannosta saatu korkea markkinahinta.

Vuosien 2009 ja 2010 hyvän tuloksen ansiosta Rauman Energia on kyennyt maksamaan pois velkoja, joita on viime vuosina jouduttu ottamaan sähköverkon ja kaukolämpöverkon investointeihin. Seuraava kassavaroja nielevä iso investointi on sähkömittareiden etäluentaan siirtyminen vuosina 2012 – 2013. Operaatio maksaa noin neljä miljoonaa euroa.

Sähköverkkoon investoitiin viime vuonna 1,7 miljoonaa euroa ja tänä vuonna verkonrakennustöihin kuluu noin 2,5 miljoonaa euroa. Säävarmaa maakaapelia rakennetaan keskimäärin viisi kilometriä vuodessa. Tavoitteena on yli 70 prosentin kaapeloimisaste vuonna 2020.

Sähkönmyynnin kannalta vuosi 2010 oli huono korkeiden markkinahintojen vuoksi. Rauman Energia kattoi osaltaan puoliksi omistamansa Lännen Omavoima Oy:n tappioita. Myös asiakkaille talven kylmyys merkitsi tuntuvaa lisälaskua. Arvonlisäveron korotus viime kesänä ja energiaveron korotus tämän vuoden alussa ovat nostaneet verojen osuuden jo kolmannekseen kuluttajan sähkölaskusta.

Ennätysvuosi myynnissä

Niin lämmön myynnissä kuin sähkön siirrossa tehtiin uudet ennätykset. Sähköä siirrettiin 315,3 GWh, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli 7,7 %. Rakennustoiminnan vilkkaudesta Raumalla kertoo sähköliittymien määrän ripeä kasvu. Uusia liittymiä myytiin 84 ja lisäksi vanhoja laajennettiin 31.

Kaukolämpöä myytiin 316,3 GWh. Siinä kasvua oli lähes 15 % edellisvuodesta. Tuntuvaa kasvua selittää 19 % normaalivuotta kylmempi sää ja verkon laajeneminen. Uusia liittyjiä oli 49.

Sähkön tuotanto-osuuksista saatiin sähköä 112 GWh. Merkittävin tuotanto-osuus on Rauman Voiman biovoimalaitoksessa, josta saatiin sähköä 105 GWh. Tuotannosta saadun sähkön määrää nosti marraskuussa käynnistynyt Jyväskylän Voima Oy:n Keljonlahden voimalaitos.

Rauman Energian tavoitteena on saavuttaa tuotanto-omavaraisuus tällä vuosikymmenellä. Eduskunta antoi 1.7.2010 Fennovoimalle periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamiseksi. Sijoituspaikkapäätöstä odotetaan kesään mennessä. Rauman Energian osalta hankkeeseen liittyvä päätöksenteko on edessä loppuvuodesta 2011.

Rauman Energia on edelleen kiinnostunut myös uusista tuulivoimahankkeista. Rauman koillisella teollisuusalueella alkavat tuulimittaukset vielä tämän vuoden aikana.